To 30.12.2021 Loikat ja ponnistukset (Karanteenipäivä 8)
Alkuverkat
Aitakävelyt 5x6 aitaa
suoraan yli
sivuttain
takaperin
Koordinaatiot 3x kentän mitta:
Helppo polvennostohyppely
Pakettijuoksu
Polvennostohyppely terävällä nilkalla
Sivulaukka, puoli vaihtuu
Pikkuvuorohyppely eteenpäin
Loikat 5x kentän mitta molempiin suuntiin:
Helppo vl
Vuorokinkka
Laukkaponnari, toisella jalalla toiseen suuntaan
Pituusponnari kolmella väliaskeleella, toisella jalalla toiseen suuntaan
Kommentit:
Tänään karanteenipäivä 8 ja ohjelmassa loikkia ja koordeja. Mentiin isän kanssa koulun salille tekemään sillä ajattelin että siellä pystyy paremmin tekemään loikat ja koordit sun muut. Olikin ihan hyvä sali, mutta tosiaan vähän liian snadi niin ettei pystynyt kunnolla tekemään loikkia. Siksi teinkin kaikki muut paitsi pituusponnarit ulkona. Mutta koordit ja aitakävelyt tein sisällä lämpimässä, ne onnas ihan kivasti kun teki koordit edestakas pitkin salia. Eihän siinä ihan niin pitkää settiä saa niissäkään kun matkaa on se 15m mutta nyt täytyi sitten kunnolla keskittyä tekniikkaan ja lantion korkeeseen asentoon jokaisessa liikeessä. Kun ei ole mahis ihan täböllä tehä niin sitten keskittyy kuitenkin täysillä sellaisiin tekijöihin jotka ovat siinä tilassa mahdollista tehä hyvin. Onnistui siis hyvin kaikin puolin ja hyvän hienkin kyllä sai tuossa ohessa kun niitä koordeja tahkos menemään.
Sitten loikissa menin suosiolla ulos tekemään, siinä oli sellainen hyvä parkkipaikka missä oli hiekkaa ja alusta tasainen niin pysty tekemään loikkia. Aina sarjojen välissä menin sisälle lämmittelemään. Erityisen tyytyväinen olin loikissa tänään moniloikkaan, jossa sain pidettyä lantion kivasti ylhäällä ja muutenkin oli hyvä asento siinä. Muutkin liikkeet toki hyvin meni eikä suurempia ongelmia missään. Toki tehot joutui nyt olla aika alhaalla kun ulkona tein, ei halua liukastua tai loukata itteä turhaan. Mutta taas jälleen keskittyi siihen mihin pystyi eli tekniseen suorittamiseen. Ja kun kävi aina sisällä lämmittelee välillä niin ei tullut kylmäkään vaikka vähän lunta ulkona satelikin. Loppuun tein sitten ponnistukset sisällä koska ulkona oli vähän liian liukasta siihen hommaan. Mahduin tekemään pari hyppyä joten yhtenäistä tekemistä ei oikestaan näissä ponnareissa tullut mutta näillä mennään. Onneksi ensiviikolla pääsee taas jo kunnon tekemisen pariin hippokselle. Mutta kokonaisuudessaan tämä reeni siis olosuhteisiin nähen meni kivasti. Pääpaino oli tänään tekniikassa eikä niinkään tehoissa ja se onnas mukavasti. Kropan tuntemukset myös kohtuullisen hyvät, eipä juuri mitään tuntemuksia. Ehkä ihan aavistuksen verran pohkeet ja selkä jumisen tuntuinen loikista ja koordeista mutta muuten fresh olo.
Kommentit
Lähetä kommentti