Su 2.1.2022 Valmistava

 

Hyvä alkuverkka

Venyttelyt

Juuson pakara-aktivaatiot

Helpot rullailut 4x60m

Aitahypyt 6x3 aitaa

Kuntopallolla 3x5 ylös


Kommentit:


Eilen saavuin illalla jyväskylään kun karanteeni vihdoin loppui ja tänään pääsin sitten vähän ottamaan taas tatsia hipposhalliin. Oli kyllä hyvä että kävi tänään tekemässä valmistavaa, tuntu meinaan siltä että olisi ollut kauankin poissa. Juoksuvedotkin tuntu aluks tosi hassuilta ja ikäänkuin olisi alusta lähtenyt opettelemaan, mutta onneksi sain tatsista kiinni toisen vedon jälkeen. Ne vedin rennosti ja sitten kevyet aitahyppelyt jotka nekin oli kyllä hyvät kans kun teki koska niissäkin pientä unisuutta oli jaloissa havaittavissa. Joko eilinen matkustus vielä verotti tai sit edellisten päivien treenit tai sit vaan se ettei ollu "pitkään" aikaan päässy tälle alustalle riehumaan, mutta vähän siis sellanen tunnusteleva ja löysähkö oli tämän päivän kroppa. Siksi erittäin hyvä että kävin tekemässä nyt herättävää huomista ajatellen! Loppuun vielä kuntopallon heittoja ja siinä sain kahdessa viimesessä sarjassa ekan heiton kuuden kilon painolla osumaan ilmastointiputkeen. Lähellä oli vikassa sarjassa kaksi ekaa, mutta ei ihan kuitenkaan sit menny. Mutta tosiaan hyvä terävöittävä setti tälle päivälle, oli ihan paikallaan. Huomenna sit hyvässä iskussa nopeustreeniin! 


Kommentit

Suositut tekstit